sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Riittävää

Viime aikoina raha on ollut vähissä, joten on ollut pakko priorisoida ostoksia eli ostaa lähinnä vain ruokaa lähikaupasta. Onneksi lapset eivät ole juurikaan tarvinneet uusia vaatteita, vanhat vielä riittäneet ja esikoiselle olin jo viime talven alennusmyynnistä ostanut hyvät syys-/talvikengät riittävällä kasvuvaralla :)
En siis aio esitellä lastemme talvivaatteita, koska kuopuksella ne ovat esikoisen vanhoja ja esikoisella sitä viimetalven jo vähän kulunutta kamaa.

Perjantaina piipahdin kaupunkimme ostoskeskuksessa ja "ostospaasto" oli näköjään tehnyt sen, että kaikki tavarat ällöttivät ("mitä tuollakin oikeasti tekee?", "en tarvitse!") Hyvä näin, eiköhän tää taas muutu, kun palkkaa alkaa tulla...

Luen muuten juuri Paulo Coelhon kirjaa Voittaja on yksin, jossa ruoditaan niiden julkisuutta ja mainetta haluavien ja sitä jo omaavien elämää, ja miten mikään ei kuitenkaan kenellekään riitä. Kaikki haluavat lisää.
Ja siitä tuli mieleen Elviiran Mikään ei riitä -biisi

Ei kommentteja: